DNU Aarhus

Hankkeen kuvaus

Kun Aarhusin uusi yliopistosairaala valmistuu vuonna 2019, se tulee olemaan pienen maaseutukaupungin kokoinen.

Tämä asettaa vaatimuksia valaistukselle: sen on oltava energiatehokas, sen on tarjottava hyvät työolosuhteet työntekijöille ja potilaille ja sen on täytettävä useita erilaisia tarpeita eri huoneissa.
Ensimmäisessä vaiheessa valmistuu sairaalan syöpä- ja tartuntatautiosasto, jonka yhteenlaskettu ala on 22.000 m2. Suurin osa valaisimista on SGin kehittämiä ja Lemvigh-Müller-yhtiön toimittamia. Bravida on tekninen pääurakoitsija

Valaistusratkaisu

Valaistusratkaisu Bravidan projektipäällikkö Jan Andersen Dahl korostaa helppoa asennusta.

“Kussakin valaisimessa on pistoke ja pistotulppa, joten niitä ei tarvitse avata johtojen kytkemistä varten,” hän selittää. SG päätti sijoittaa pistokkeen valaisimen päälle eikä sivulle, mistä oli suurta hyötyä asennuksen aikana. “Meidän ei tarvitse miettiä miten päin valaisin pitää kääntää eikä valaisinta tarvitse kääntää takaisin, jos se käännetään erehdyksessä vastakkaiseen suuntaan pistokkeeseen nähden. Se vain asennetaan,” Bravidan Jan Andersen Dahl kertoo.

Ja se on helppo huoltaa. Kaikki valaisimet on helppo pitää puhtaana, koska niissä ei ole pölyä ja likaa kerääviä rakoja. Kaikissa valaisimissa on myös vaihdettavat moduulit, jotka on helppo irrottaa ja vaihtaa ilman työkaluja,” Jan Andersen Dahl selittää. ”Tämä voidaan tehdä erittäin nopeasti, joten huolto voidaan tehdä huoneita tai osastoja sulkematta, mikä minimoi häiriöt työntekijöille ja potilaille.” 

Huoltoa ei enää lähitulevaisuudessa tarvita. Jan Andersen Dahlille etusijalla on saada valmiiksi työmaan S3 viimeiset asennustyöt mukaan lukien valaistus. Kaikki on aikataulussa, hän toteaa ja painottaa SGin korkeaa laatua. “Elektronisissa osissa on aina tietty määrä vikoja, mutta SGin valaisimissa on hyvin vähän vikoja muihin kokemiini verrattuna. Se helpottaa työtäni, sillä viat pilaavat aikataulut ja budjetin.”

DNU Aarhus
Det Nye Universitetshospital i Aarhus
Herredsvej
8210 Aarhus
Denmark

Design ja tuotanto: SG Armaturen

Toimittaja: Lemvigh-Müller

Asentaja: Bravida

Liittyvät tuotteet

Hallitset tietojasi

Käytämme evästeitä tällä sivustolla parantaaksemme käyttökokemustasi. Lue evästeistä sekä tietosuojakäytännöstämme. Löydät linkit sivun alareunasta

Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa napauttamalla verkkosivuston vasemmassa alakulmassa olevaa pientä kuvaketta